Ulosotto voi vanheta velkojan käsiin

Jouni Korhonen (jouni.korhonen a kalt.fi), 24.10.2016

Velkojen periminen on Suomessa yleensä helppoa sen jälkeen, kun työllä ja vaivalla on ensin saatu perimiskelpoinen eli lainvoimainen (lopullinen) oikeuden maksutuomio. Sen jälkeen haetaan ulosottoa ja ulosottaja hoitaa varsinaisen rahan perimisen. Tuore oikeustapaus KKO 2016:50 kuitenkin osoittaa, että sudenkuopat vaanivat velkojaa, erityisesti lyhyen kolmen vuoden vanhenemisajan takia.

Tässä tapauksessa hovioikeus oli antanut maksutuomion vuonna 2000. Velkoja haki ulosottoa pari kertaa, viimeksi vuonna 2005. Velka pysyi siihen asti voimassa. Mutta ulosottaja palauttikin viimeisen hakemuksen hakijalle alkuvuonna 2006, koska velallisella ei ollut hiljattain löytynyt varoja toisen asian ulosotossa. Velallinen oli sitä paitsi muuttanut ulkomaille eikä uusi osoite ollut ulosottajan tiedossa.

Sen jälkeen ulosotto jäi vuosiksi vireille ilman, että ulosottaja olisi ottanut yhteyttä velalliseen juuri tämän velan maksamiseksi. Tätä ei edes asiaa hoitanut suuri perintätoimisto osannut ottaa huomioon. Ulosottoa uudistettiin määräajoin ulosottovirastoon päin, mutta tämä ei lopulta riittänyt. Vuonna 2012 velallinen vihdoin protestoi: velka oli vanhentunut, koska siitä ei häntä ollut suoraan muistutettu vähintään kolmen vuoden välein. Korkein oikeus oli samaa mieltä; vanhentunut mikä vanhentunut. Ulosottovirastossa vireillä oleminen ei auttanut, kun saatavasta ei kukaan ollut suoraan muistuttanut velallista vuosina 2006 – 2012.

Pääsääntöisesti velka pysyy kyllä voimassa niin kauan kuin asia pysyy ulosottajan listoilla ja uutta ulosottoa pyydetään alle kolmen vuoden välein. Velkojan kannattaa lisäksi periä saatavaansa jatkuvasti ns. passiiviperinnällä. Tämä tarkoittaa, että ulosottaja ojentaa kouransa velallisen suuntaan vain silloin, kun rahaa jostakin ilmaantuu. Veronpalautusten tai vaikkapa perinnön tullessa ulosotto saattaa välillä onnistua, vaikka se normaalikuukausina olisi mahdotonta ns. suojaosuuksien takia.

Toinen syy, miksi velkojan kannattaa roikottaa saatavaansa ulosoton passiiviperinnässä, on verojen ja julkisten maksujen nopea viiden vuoden vanhentumisaika. Muille velkojille jää enemmän jaettavaa, kun monesti suuretkin verovelat vanhenevat pois ulosottajan listoilta. Aluksi mahdottomalta näyttänyt perintä saattaa lopulta onnistua.

Kolmas ja tärkein syy, miksi velkojan kannattaa olla aktiivinen saatavan perinnässä, on velan vanhentuminen velalliseen nähden. Nykyinen laki velkojen vanhentumisesta tuli voimaan lähes 13 vuotta sitten, vuonna 2004. Kansalla on pitkä mutta väärä muisti; moni luulee edelleen, että erilaiset velat vanhenevat kymmenessä vuodessa.  Näin ei enää ole vaan aika on lyhentynyt kolmeen vuoteen. Lyhyellä vanhentumisajalla on ollut radikaaleja seurauksia.

Myös ulosotossa olevasta velasta on muistutettava suoraan velallista vähintään kolmen vuoden välein, muuten velka ei pysy voimassa. Tiedoksi antaminen pitää pystyä todistamaan, joten yleensä tämä annetaan haastemiehen tehtäväksi.

Aina ei siis riitä, että saatavan perintää pidetään yllä ulosottovirastossa. Korkeimman oikeuden linjauksen mukaan saatava voi siis vanhentua siitä huolimatta. Ulosottajan virkatehtäviin kuuluu vain velkojen perintä, ei niiden ylläpitäminen velallisen puolesta.

Monet sudenkuopat vaanivat velkojaa eli ulosoton hakijaa.  Asiantuntija-apuun kannattaa aina turvautua ja tilanne tarkistaa, jos saatavan perimiseksi eli ole tehtyyn pariin vuoteen mitään. Ulosotossa olevan velan nopea kolmen vuoden vanhenemisaika velalliseen päin saattaa mennä ohi kuin huomaamatta, eikä silloin ole enää mitään tehtävissä.



Takaisin