Parkkilakia, osa 2.

Jouni Korhonen (jouni.korhonen a kalt.fi), 11.4.2016

Parkkialueen pääväylät rinnastetaan kolaritapauksissa yleiseen tiehen, sivuväylät taas esim. pihalta tai huoltoasemalta tulevaan ’vähäiseen’ sivutiehen. Tilanne on autoilijalle helppo, jos toisella on ylitettävänä reunakiveys – vähäisemmän väylän merkki – tai kärkikolmio. Jos ’ilmeisesti vähäisemmältä’ tieltä tuleva ei väistä isommalla tiellä ajavaa, joutuu maksajaksi. Pieni ongelma on, että teiden vähäisyys voi olla makuasia eikä välttämättä ilmene mistään.  Tässä suhteessa on sekä erinomaisia että sekavia parkkialueita.

Korkein oikeus on tapauksessa 1989:46 pureskellut ongelmaa. Helsingin Oulunkylässä kohtasivat parkkialueen sisäinen kokoojatie sekä alueelle johtava väylä, joka alkoi virallisena tienä ja jatkui pysäköintialueen keskelle. Autot A ja B ajelivat teiden risteyksiin seurauksin, että törmäsivät ja vaurioituivat. A tuli vasemmalta eikä halunnut maksaa, koska katsoi, että oikealta tullut B käytti vähäisempää, vain parkkialueen sisäistä tietä. Alioikeuden mielestä parkkialueen sisällä risteävät tiet olivat samanarvoisia ja tuomitsi A:n maksajaksi.

Hovioikeuden mielestä A oli tullut virallisen tien jatkeelta, joka jatkui parkkialueella, joten oikealta tullut B käytti vähäisempää tietä ja hänen olisi pitänyt väistää. Korkein oikeus lausui, että teiden välinen ero ei ollut ’ilmeisen eriarvoinen’, sillä tavoin kuin esimerkiksi pihatie tai huoltoaseman piha on verrattuna varsinaiseen tiehen. Oikealta tullutta B:tä olisi pitänyt väistää, joten vasemmalta tullut A joutui lopulta maksajaksi. Oikeuksien käsittely kuvastaa erinomaisen epäselvää tilannetta – kaksi oikeusastetta katsoi väylät keskenään samanlaisiksi, yksi tuomioistuin eriarvoisiksi.

Viisaat parkkialueen perustajat tai saneeraajat tiedostavat ongelman, ja sijoittavat mahdollisiin ongelmapaikkoihin ainakin yhdelle suunnalle asianmukaisen liikennemerkin. Esimerkiksi kielletyn ajosuunnan, yksisuuntaisen ajoväylän tai kärkikolmion merkki ehkäisee ongelmat ennalta. Tämä kuitenkin vaatii vähän asiaan paneutumista sekä investointia virallisiin liikennemerkkeihin, jotka eivät ole aivan halpoja.

Valitettavan usein parkkipaikka edelleen perustetaan lyömällä kaupan sivustalle P-kyltti pystyyn. Jos asvalttia on, ainoa kiinnostus kohdistuu parkkiruutujen maalaamiseen. Se siitä suunnittelusta, ja ongelma siirtyy autoilijalle. Huonosti suunnitellulla parkkialueella ajajan pitää siis salamannopeasti päätellä, onko lähestyvää parkkialueen risteystä halkova tieväylä sillä tavoin ’ilmeisen eriarvoinen’, että hänen tulisi ehkä väistää väärältä puolelta eli oikealta lähestyvää autoa. Toinen autoilija miettii samaan aikaan samaa ongelmaa. Molemmilla voi olla hyvät perustelut olla oikeassa. Kiehtovaa nähdä, mitä risteyksessä sitten tapahtuu!

Ei ihme, että monella parkkialueella hämmentyneet autoilijat tuijottavat toisiaan risteyksissä, kykenemättä oikein etenemään. Kukaan ei todellakaan tiedä, miten pitäisi ajaa. Kauhun tasapaino vallitsee ... lopulta liikahtaa se, joka ensin uskaltaa.

Meneeköhän tämä nyt ihan oikein? Pitäisi pystyä luomaan liikennealueita, joilla eteneminen on mahdollista ihan tavallisilla autokoulun opeilla, ilman Korkeimman oikeuden kannanottoa väistämisvelvollisuudesta. Lohduttavaa on, että 50 tuhannesta parkkikolarista vuodessa yli puolet on peruutuskolareita. Niiden estämiseen ei tarvita juristin koulutusta, pelkkä ahkera harjoittelu riittää! 



Takaisin