Peltikolarista ilmoittamatta jättäminen ei ollut rikos

Jouni Korhonen (jouni.korhonen a kalt.fi), 2.9.2015

Korkein oikeus teki vuosi sitten hämmentävän päätöksen (KKO 2014:67).  Henkilöautolla toista autoa naarmuttanutta ei tuomittu rikoksesta, vaikka hän oli Tieliikennelain 59 §:n vastaisesti jättänyt ilmoittamatta vahinkoa kärsineelle tai poliisille. Tämä lopputulos ei sopinut monen kansalaisen oikeustajuun. Eikö kolarista enää tarvitse kertoa kenellekään, kun laki ei voi rangaista siitä, jos jättää ilmoittamatta? Tästä voi seurata, että täysin syytön osapuoli joutuu maksamaan kolhujen korjauksen tai auton arvon alentumisen itse. Tai kaskovakuutuksellaan, jonka maksutaso saattaa jatkossa nousta "pimeiden" kolhujen takia. Miten tämä voi olla oikein?

Selvyydeksi korostan, että henkilövahinkoja aiheuttaneesta kolarista pitää edelleen ilmoittaa ja kolaripaikalta lähtenyt voidaan edelleen tuomita jopa vankeuteen ns. liikennepaosta. Toisen ihmisen henki ja terveys katsotaan niin arvokkaaksi, että vammautumisesta tulee jokaisen kolarissa osallisen olleen ilmoittaa ja osallistua tapahtuneen selvittelyyn. Lähtökohtana ei olekaan syyllisyyden selville saaminen vaan ensisijaisesti hengenhädässä tai vammautumisen vaarassa olevan lähimmäisen auttaminen. Vasta myöhemmässä vaiheessa tutkitaan, kuka tai ketkä olivat kolariin syyllisiä, ja mitä siitä mahdollisesti seuraa.

Takaisin peltikolhuihin ja niistä ilmoittamiseen. Kyseessä on tietynlainen juridinen umpisolmu, joka liittyy viime kädessä Kansainväliseen ihmisoikeussopimukseen, jota Suomi on lailla sitoutunut noudattamaan.   Ihmisoikeuksiin kuuluu Suomessakin niin sanottu itsekriminointisuoja. Vaikea sana kätkee ajatuksen, että rikokseen syyllistynyttä ei voida rangaista lisää siitä, ettei hän itse aktiivisesti ilmianna itseään tai edesauta oman syyllisyytensä selvittämistä. Toisin sanoen, toisen autoa kolaroinut voidaan periaatteessa kyllä tuomita sakkoihin liikennerikkomuksesta, muttei siitä, ettei hän itse aktiivisesti siitä kerro poliisille.

Kuten tiedetään, peltikolareista useimmiten sovitaan osapuolten kesken suoraan. Erittäin hyvä ja kunnioitettava tapa on myös jättää itse kolhimansa auton tuulilasiin lappu, jossa kertoo yhteystietonsa ja mitä tuli tapahtuneeksi. Mutta entä jos autoasi kolhii vähemmän hyvätapainen tai vähemmän maksuhaluinen henkilö, joka vain poistuu paikalta. Pitäisikö hänet erikseen tuomita siitä poistumisesta? Moni vastaa, että pitäisi. Kansan oikeustaju on monesti ankarampi kuin näitä asioita ammatikseen pohtivien tuomareiden.

Kannattaa miettiä, millainen tämä maamme olisi, jos oikeutta kieltäytyä oman syyllisyytensä selvittämisestä ei noudatettaisi.  Haluaisimmeko oikeuslaitoksen toimivan kuten vaikkapa vanhoillisimmissa arabimaissa, Kiinassa tai Venäjällä? Suomalainen rikosoikeusjärjestelmä valittiin hiljattain maailman parhaaksi sadan tutkitun maan joukosta (YLE 7.3.2014). Luulenpa, että peltikolhujen sietäminen kuitenkin on pitkän päälle pienempi paha kuin ihmisoikeuksien loukkaaminen todella tärkeissä asioissa.



Takaisin